Arvonta ei ole vieläkään käynnistynyt,sillä en ole keksinyt pakintoa. Ehdotuksia otetaan vastaan.
Tiistaina olin jälleen tallilla. Ajattelin meneväni ratsastamaan, mutta se sitten jäi, kun kentällä meni jo kolme ratsukkoa. En itse henkilökohtaisesti pidä ratsastaa täyteen tuupatulla kentällä, jossa kaikki menevät miten sattuu. Tunnilla onkin sitten eri asia, kun kaikki tekevät samaa ja joku ohjaa menoa. Tietysti jos kaikki vaan ratsastelevat, niin sitten se ei haittaa. Nytkin kaksi treenasi tosissaan ja yksi löntysteli. En halua olla kenenkään edessä. Väistelen aina kaikkia, eikä omasta ratsastuksesta siten tule mitään.
Siivosin kuitenkin yhden karsinan ja hoitelin Ronia. Roni oli saanut potkun jälkiä persuken päälle, niin hoidin te puhdistamalla ja rasvaamalla. Harjailin muutenkin hevosta aika kauan ja rapsuttelin. Korvat oikein lurpahtivat kun se nautti.
Tänään postissa saapuivat uudet ratsastushousuni, jotaka Facebookin kirpparilta tilasin. Valkoiset polvipaikkaiset, merkistä ei ole tietoa, mutta kovin uuden näköiset. Saa nyt nähdä tarvitsenko niitä ikinä ja ovatko ne edes istuvat, mutta eivät kovin montaa euroa maksaneet.
Huomenna tai lauantaina ainakin olisi tarkoitus mennä tallille. Se voi kyllä jäädä tarkoitukseksi, mutta yritän tämän viikon aikana olla mahdollisimman paljon tallilla, kun en tiedä koska seuraavaksi pääsen hevosen selkään. Tiistaina siis sairaalareissu koittaa. Koiran kanssa sunnuntaina kuitenkin ensin näyttelyihin.
Ainiin, yhden kiinnostavan satulan olen nyt löytänyt, minkä pitäisi olla sopiva. Käyn huomma mittaamassa vielä uudelleen Ronin satulan leveyden, että tulisi sitten oikea koko kerralla.
perjantai 18. tammikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...

-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Ilokseni voin ilmoittaa, että Roni sai taas uuden satulan. Hubertuksen ruskea koulupenkki on nyt hummasen satulatelineessä, joten se aikaise...
-
Taivas, että tekis mieli hevosen selkään.. Torstai meni ihan plörinäksi kun oltiin vaan maastossa. Olis niin tehny mieli vääntää kentällä, m...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti