Olin maanantaina harjoittelemassa Peston kanssa kouluohjelmaa. Hevonen tuntui hirmuisen kovalta suusta ja tuntui, ettei mistään tullut mitään. Unohdin radasta toisen täyskaarron, mutta muuten sen jo osasin.
Kuvan oikeassa reunassa näkyy sotkua kun yritin ottaa Jutan ja Retun pois kuvasta. |
Siskoni Henna oli mukava ja testaili myös hieman Pestoa ja Juttakin menin radan kerran paaaljon hienommin kuin minä. Lopuksi menin ilman satulaa, uskaltauduin myös ravaamaan hieman.
Tungen tähän samaan postaukseen myös eilisen ratsastuksen. Olin jälleen harjoittelemassa. Jutta seurasi kentän laidalta meidän menoa. Otin ensin kamalasti siirtymisiä ja pysähdyksiä. Laukkailin ja lopuksi menin vielä kerran radan. Laukat pysyivät hyvin ja muistin kaikki kohdat suorituksesta.
Tänään minulla on tallivapaata ja huomenna onkin luvassa viimeiset treenit, ennen lauantain kisoja. Jännitä ei ainakaan tällä hetkellä, sillä meiltä ei voi odottaa kovin hyvää tulosta kun olemme vasta niin vähän aikaa tutustuneet.
jos unohat jotain tosta radasta, niin ethän sä silloin sitä osaa..? Toivottavasti et voita!
VastaaPoistaJuu ei tartte pelätä et voittaisin :D Luulin sen juu osaavani, mutta unohdin yhden kohdan, minkä kyllä muistin heti kun oli ohi mennyt. Eilisissä treeneissä sen osasin kokonaan. Mutta juu kiitos kannustuksesta kisoihin.. Hakusessa olisi 50% tulos, mutta luulen, että sekin on liikaa toivottu
Poista