Taas sitä tuntee itsensä ääliöksi...

Siskoni hieroi silloin keskiviikkona Oliverin ja paljon siitä jumeja löytyikin. Ei kuitenkaan mielestäni mitään sellaista mikä selittäisi tahdittamisen. Siitä istumalta soitin eläinlääkärille, joka oli tallille tulossa perjantaina. Pyysin häntä tarkastamaan myös oman otukseni ja lupasi hän sen tehdä.

Minun ei tänään pitänyt eläinlääkärin aikaan päästä tallille, mutta koska tulo aikaistui, pääsin mukaan. Juoksutin eläinlääkärille Oliverin käynnissä ja ravissa ja lopuksi vielä laukassa molempiin suuntiin. Tähän on pakko todeta, ettei mulla ole ollut ikinä näin helppoa hevosta juoksuttaa. Sanot sille vaan käynti, ravi tai laukka ni jo se menee haluttua askellajia.

En tiedä pitikö minun itkeä vai nauraa, mutta se tahditus oli poissa, eikä muihin tutkimuksiin ollut eläinlääkärin mielestä järkeä ryhtyä. En voinut muuta kuin nauraa. Hienoahan se oli. Eläinlääkäri mietti mahdollisia kinnerpatteja kun verryttyään ruunan askellus parani huomattavasti. Ohjeeksi saatiin lihaskunnon puutteen vuoksi jatkaa työskentelyä pari viikkoa käynnissä ja ravissa. Sen jälkeen sitten otamme laukan mukaan. Tähän hymähdin että mitä työskentelyä me jatketaan, kun ei me olla tehty mitään :)

Tiistaiksi saimme satulan sovitusajan Satula.comiin ja hyvillä fiiliksille sinne mennään. Toivottavasti sieltä tarttuu mukaan sellainen satula mikä oikeasti sopii.