torstai 27. tammikuuta 2022

Ikävät uutiset vievät romahtamispisteeseen.

 Pala on kurkussa, mutta samalla ahdistaa. En enää erota närästääkö minua vai onko tämä kuristava tunne ahdistusta joka ei jätä minua rauhaan. Takki on tyhjä ja olo yksinäinen. Jäin ihan yksin. Vaikka minusta nyt tuntuu siltä kuin en saisi henkeä, olen niin kiitollinen kaikesta mitä sain ja opin.

Olimme eilen klinikalla. Tuntui jo pahalta paastottaa toinen mahan tähystystä varten ja nyt jälkeen ajateltuna sekin oli turhaa, sillä vatsalaukku ei 17h paastosta huolimatta ollut tyhjä. Osa vatsalaukusta kuitenkin näkyi ja siistiltä se näytti. Ultrattiin suolisto ja sekin näytti siistiltä. Letkuteltiin, jotta saataisiin maha tyhjäksi.

Kuva Roosa Tanhuanpää

Tässä vaiheessa eläinlääkäri ehdotti vielä uusia hiekkakuvia, vaikkei aiemmissakaan kuvissa hiekkaa ollut kuin muutama pieni murunen. Intuitio sanoi ääneen, että kuvataan se selkä samalla. Se oli ainut mitä ei oltu kuvattu, joten jos nyt ihan varmuudeksi.

Hoitaja tuli röntgenhuoneesta välillä ulos ja kertoi eläinlääkärin kuvien tsekkauksen jälkeen, että lisää kuvia pitäisi ottaa. No hevonen oli jo valmiiksi rauhoitettu niin kyllä se vielä hetken jaksaisi olla. 

Röntgenin jälkeen Hemmo karsinaan ja itse kuuntelemaan tuloksia. Kahdessa okahaarakevälillissä melko voimakkaat muutokset, kissing spine-leesio.. Mun silmään ne oli kokonaan luutunyt yhteen! Lisäksi nikamarungossa rintaranfassa spondyloosia useissa väleissä, voimakastsa silloittumista.

Kuva Roosa Tanhuanpää

Juteltua eläinlääkärin kanssa päädyimme hevosen lopetukseen. On väärin aiheuttaa rakkaalle niin suurta tuskaa mitä se oli jo kantanut. Ei halua sitä tuskaa kenellekkään.

Hemmo näytti minulle miten asiat hoidetaan ja miten oikeasti ratsastetaan. Se näytti miten voit pitää hauskaa. Se näytti miten kuuntelee kaikki murheeni tulemalla kainaloon tai nappaamalla pipon tupsusta. 

Kaiken sen kivun se peitti, jotta voi olla ihmisen kanssa. Se ei välittänyt vaikka sattuu, se yritti silti parhaansa. Ihan liikaa pyysin ja vielä enemmän sain, kiitos Hemmo!


Palon Hemmo

5.6.2005-26.2.2022

Kuva Roosa Tanhuanpää


sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Keskiviikkona klinikalle: Saadaanko vikalistaan yksi vaiva lisää?

 Hemmo sai syksyllä klinikalta kipulääkekuurin. Ensimmäinen ei vaikuttanut mitenkään ja toinen lääke sai sen vatsan räjähtämään. Vaiva tasoittui ookooksi, mutta ajoittain pahenee. Cushing lääkkeen nosto sai vatsan taas oireilemaan ja aloin miettimään yhden Instagram seuraajan ansioista muitakin syitä.

Pienensin eläinlääkärin ohjeen mukaan annoksen takaisin yhteen tablettiin ja olevinaan tilanne rauhoittui hieman. Ehkä kuvittelin, ehkä lannan laatu parani hieman. Jätin ruokinnasta kaiken muun paitsi e-vitamiinin, kivennäisen ja ihoa parantavan öljyn pois ja tilanne olevinaan parani taas. Kerran Hemmo sai vahingossa vanhan ruokalistan mukaiset pöperöt ja peli oli taas menetetty. Aamulla vastassa oli ripulilta haiseva hevonen. 

Tänä talvena olen pessyt sen takapäätä ja -jalkoja niin paljon, että raukalla on kankut ihan ruvella. Mutta ei sitä ruikulia ole voinut jättää pesemättäkään, kun se on polttanut pienen määrän karvaa takapäästä. Ajattelin alkuun koko ajan tilanteen johtuvan lääkkeistä, mutta voisiko kyseessä kuitenkin olla suolistotulehdus.

Yksi meidän kotieläinlääkäreistä väläytteli, että usein tämän kaltaiset ratsastusoireilut voivat viitata hyvinkin suolistoon, mutta ignoorasin asian täysin. Nyt kuitenkin kipeänä ollessani minulla on ollut niin paljon aikaa miettiä että pääni halkeaa. Ei tätä kestä enää; asia on tutkittava, mieluiten heti!

Juttelin klinikan henkilökunnan kanssa viikko sitten ja sovimme, että soittelen taas viikon päästä. Alustavasti puhuttiin, että jos ei lannan laatu ala parantua, pitäisi asia kyllä tutkia. Omassa päässä oli silloin vain ajatus, että jätä Cushing lääke kokonaan pois, se ei sovi Hemmolle.

No asiaa pyöriteltyäni ja mietittyäni varasin ajan klinikalle. Tutkitaan nyt vielä maha ja suolisto, josko saataisiin 7 osuma vikalistaan, niin ehkä sen voisi saada vielä lottoonkin jonainpäivänä. Listalta kun löytyy jo vanha oej pinnallinen koukistajajänne, vtj koukistajajänne, ruununivelen nivelrikko, kesäihottuma, Cushing ja ellergia joillekkin rehuille. Tässähän olisi jo kuusi osumaa ennestään.

Hemmon kaaappi sai uuden järjestyksen.

Rehellisesti sanottuna paskaahan tämä on. Olen vain etsinyt uutta hevosta, jolla voisi treenata paremmin, mutta samalla pohtinut Hemmon elämää pidemmälle. En mitään isoja päätöksiä ole lyönyt lukkoon, mutta ensi kesä näyttää paljon. Viime kesä oli ruunalle niin kamala, että sen olisi voinut luokitella jo eläinrääkkäykseksi. Polttoaisia oli niin paljon, että vaikka Hemmo oli loimitettu ja huputettu, sen pää märki ja sitä hoidettiin isoilla annoksilla kortisonia sekä allergialääkettä. Tätä tuskaa en halua sille enää ikinä tuottaa.

Hemmo on muutenkin ehkä maailman lojaalein hevonen. Se tekee kaiken mitä siltä pyytää ja on aina valmis  tekemään työtä. Nyt vain hoidetaan Hemppiksen olo paremmaksi!

lauantai 22. tammikuuta 2022

Miten meillä nykyään menee?

 Hei pitkästä aikaa!

En ole aikoihin istahtanut tietokoneelle. Monesti olen miettinyt blogia ja tänne kirjoittamista, mutten oikein ole keksinyt mistä aloittaisin. Saatte nyt lukea pikakoosteen vuodesta 2021 ja samalla kerron vähän myös omia fiiliksiäni

Tammikuussa käytiin ensimmäistä kertaa Hemmon kanssa maneesilla. Saimme lunta ja hepat pääsi iloitsemaan pellolle. Kaikki tuntui pohjimmiltaan olevan hyvin

Helmikuussa Tahvo vieroitettiin Almasta, joka sujui yllättävän hyvin. Aloitimme käymään MW-Tallilla Kiian kouluvalkuissa. Muistan aina ensimmäisen kerran; olin jo alkuravien jälkeen niin loppu että tärisin. Miten niin mulla oli huono kunto?

Maaliskussa käytiin eri valkuissa, kotona istuntatunneilla ja Salossa Kiian kouluvalkuissa.

Venla kuskailee Hemmolle tomerasti havuja.

Huhtikuussa lopetin kouluvalkut. Minusta tuntui, että olin vain muiden tiellä kun ratsastuksessa tarvitsin omia taukoja käsien paskan tilanteen takia. Nyt myöhemmin miettien Hemmo ei tällöin jo ollut kunnossa. Etsimme sopivaa kuoltainta, koska ruuna puri niin kovin kiinni. Sopiva kuolain tuntui löytyneen ja ratsastus helpottui.

Toukokuussa Hemmo sai uuden 4500e maksaneen satulan alkuun vuokralle ja syksyllä lunastin sen omaksi. Nyt vituttaa. Täytin pyöreät 30 vuotta ja samalla päivällä jouduimme hyvästelemään Riina-ponin. Sen vaivat suurenivat, joten päätös tehtiin hyvin nopeasti. Poni ehti täyttää melkein 29 vuotta. Starttasimme Hemmon kanssa ekat kisat ja saimme ihan jäätävän hyvät prosentit. Nämä kisat jäivät meidän viimeisiksi.

Kesäkuussa aloimme etsimään Venlalle uutta ponia. Tuntui, ettei mistään löytyisi sopivaa. Ronja kävi Hemmolla yhdet kisat, sillä en itse päässytkään osallistumaan. Oma polveni sanoi poks ja edessä oli leikkaus. Nyt jo voin sanoa, etten tämän jälkeen juurikaan ole päässyt ratsastamaan. Venlalle löytyi täydellinen poni, Rusina. Polvikin leikattiin.

Heinäkuussa keskityin parantelemaan itseäni ja vain muut ratsastivat Hemmolla. Venlalla ja Ruspella oli ensimmäiset kilpailut ja hienostihan puomiluokka sujui.

Elokuussa pääsin Hemmon selkään ja se tuntui entistä kamalammalta. Se puri oikealta kiinni kovin, eikä helpottanut ollenkaan. Varasin ajan klinikalle ja saimme diagnoosiksi ruununivelen nivelrikon. Samalla varattiin aika kengitykseen, koska anturat olivat ohentuneet.

Syyskuussa Hemmo sai myös Cushing diagnoosin ja se kengitettiin klinikalla. Ontuminen jäi hetkellisesti pois. Myin Tahvon ja se muutti uuteen kotiin Leville.

Lokakuussa ratsastelin pitkästä aikaa Almalla, mutta sekään ei tuntunut enää hyvältä. Se oli jotenkin kummallinen. Myin Tahvon ja se muutti uuteen kotiin Leville.

Kiitos näistä vuosistsa Alma Coogan VT

Marraskuussa käytiin ahkerasti klinikalla ja upotin rahaa Hemmon hoitoon paljon. Alma tutkittiin kotona ja sen molemmat takajalat olivat täynnä nivelrikkoa. Tamma pääsi samalla viikolla vihreimmille laitumille.

Joulukuussa Hemmon kanssa on mennyt vielä huonommin, se ontui hetkittäin tarhassakin joten päätin vain kävellä. Kuun lopulla meillä oli kontrolli ja kuinka olla vej löytyi pinnallisesta koukistajajänteestä jännevamma. Nyt tuli isku vasten kasvoja. Hevoseni oli rikkonut itsensä sairaslomalla.

Puolet vuodesta oli oikeasti täynnä paskaa. En todellakaan tiedä mitä teen? Hemmo tuskin tulee enää kestämään käyttöä, sillä vaikka jännevamma paranisi, ei nivelrikkoa voi parantaa. Elämme kuitenkin päivä kerrallaan. 

Omat niveleni, varsinkin sormissa ja varpaissa ovat menneet pahemmaksi. Vitun nivelreuma... Kroppa kaipaisi liikettä, mutta hevonen on toista mieltä. Juuri nyt voin sanoa, ettei ihan hirveästi kiinnosta kävellä kenttää ympäri, kun et voi edes voltteja tehdä. Ei sen puoleen myös kelit ovat olleet ihan kamalia. Harmittaa kuitenkin hoitaa muiden hevosia, kun et itse voi edes ravata. Pitäisi olla onnellinen, että hevonen on hengissä, mutta ei paljon hymyillytä.

Hemmon viimeisin klinikkareissu

Olen alkanut valmistella omaa harrastusta ja sen tulevaisuutta ja laitellut ilmoituksia, että etsin hevosta. Nyt on kuitenkin se tilanne, että hinnat ovat pilvissä eikä omalla budjetillani löydy mitään, ei kertakaikkisesti mitään. Täydellisintä olisi kun voisin ottaa hevosen koeajalle ensin ylläpitoon ja sitten lunastaa sen omaksi. Saan onneksi joka kuukausi rahaa säästöön, mutta Hemmon sairastelut ovat kyllä vieneet paljon rahaa. Useamman tonnin. 

Kävin yhtä suomenhevosta katsomassa ja se vaikuttikin todella lupaavalta, se ei kuitenkaan tuntunut yhtään omalta. Toinen hevonen löytyi läheltä, tuntui omalta, mutten läpäissyt eläinlääkärin tarkastusta. Ehkä fiksuin olisi ostaa vain se keppihevonen ja unohtaa kaikki muu. 

Tämä oli oikein kunnon sekametelisoppa, mutta toivottavasti saitte jonkin tolkun tekstille. Ehkä seuraavalla kerralla minulla olisi jotain iloisempaa kerrottavaa, kuullaan!

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Varsan vieroitus: Tyyntä myrskyn edellä?

 Tahvo tuo meidän pieni riiviömme täytti helmikuun alussa puoli vuotta. Olin päättänyt jo aiemmin, että helmikuussa koittaisi se päivä kun erotan tamman ja varsan. Tähän oli puhtaasti syynä varsan emän Alman kuihtuminen ja asenne varsaa kohtaan. 

Jo tammikuun alussa alkoi olla ilmassa merkkejä siitä, että Alma haluaa eroon varsasta. Tahvo sai kaviosta kun yritti mennä tissille ja heinätkin maistuivat omasta kasasta. Tamma alkoi pikku hiljaa myös näyttää paremmalta, sillä varsa kävi tissillä entistä harvemmin. 


Tahvo joulukun alussa. Kuvannut Roosa Tanhuanpää

Oikeastaan koko syksyn loimitin Almaa, sillä se näytti aivan järkyttävältä. Takapää oli kulmikas ja selkä näytti siltä kuin siitä olisi lihakset leikattu irti. Kävi sääliksi toista, mutta samalla myös häpesin sen ulkonäköä; mitä jos joku ohikulkija soittaisi eläisuojeluun? Alman historia kuitenkin toisti itseään ja turhan hyvänä emänä se imetti itsensä kuiviin. 

Viime lauantaina koitti se päivä, kun erotin kaksikon lopullisesti. Olimme harjoitelleet yksin oloa jo monia kertoja, koska Tahvo ei voinut sietää olla ilman emäänsä. Kävimme taluttelemassa Almaa usein niin, että varsa jäi talliin yksin. Onneksi näin, koska muuten tuo pieni tuholainen olisi turmellut itsensä.


Tahvo joulukuun alussa. Kuvannut Roosa Tanhuanpää

Lauantai-iltana kuitenkin hevoset ajautuivat uusiin karsinoihin ja voi sitä huudon määrää. Tahvo hyppi hetken kirjanmellisesti seinille, kunnes noin viidessä minuutissa se rauhoittui syömään. Sammutin tallista valot ja jäin odottelemaan varustehuoneeseen tunniksi. Tallissa vallitsi täysi hiljaisuus. Voiko varsan vieroitus olla näin helppoa?

Ensimmäinen ilta yksin omassa karsinassa. Hieman huolestunut Tahvo.

En ikinä ole hoitanut saati kouluttanut varsaa, joten olen aivan pihalla miten asiat kuuluisi hoitaa. Koska aamulla tallissa taas meteli yltyi, mietin uskallanko tarhata nämä kaksi erillään. Päätin yrittää ja hyvä niin. Tahvo pääsi ulos tutun Pontus-ponin kanssa ja Alma taas suomenhevoseni Hemmon kanssa. Hemmo oli aivan haltioissaan kun sai tyttöystävänsä takaisin, mutta Almaa selvästi huoletti. Tamma ja varsa hirnuivat kilpaa jälleen viisi minuuttia, kunnes rauhoittuivat syömään tarhakavereidensa kanssa.

Sunnuntai kului kovin rauhallisesti, välillä Alma hirnui varsalle, mutta yhtäkkiä Tahvo lakkasi vastaamasta sille. Aivan kuin viisas varsa olisi tajunnut, että kaikki on ihan hyvin eikä auttaisi huudella perään. Illalla tallissa oli jälleen kuoro hirnuvia hevosia, mutta rauhoittuivat entistä nopeammin syömään.

Maanataiaamu oli jälleen äänekäs, mutta ulos päästessään tamma ja varsa hirnahtivat kerran. Sisään tullessa Alma oli äänekäs, mutta varsa oli täysin tyyni ja keskittyi syömään.

Tahvo nauttii omasta sapuskastaan, kun Alma ei ole ahmimassa sitä.

Tiistaiaamuna meteliä ei juuri enää ollut ja ilta oli huolestuttavan rauhallinen. Tuntui kuin kaikki muut hevoset olisivat hengittäneet syvään rauhan vallitessa.

Tänä aamuna, eli keskiviikkona tallista kuului ainostaan tervehdys hirnahdukset, eikä ulkonakaan kuulunut enää meteliä. Voiko varsan vierotus oikeasti olla näin helppoa, vai onko tämä tyyntä myrskyn edellä?

Tahvo ja sen tarhakaveri Pontus. Kuvannut Suvi Sirkiä

Tahvo on alusta saakka ollut oikea riiviö. Ensimmäiset 4kk elämästään se karkasi aidoista lähes päivittäin. Olisin siis aivan varma, ettei se tule pysymään Pontuksen kanssa samassa aitauksessa kovin kauaa. Olin kuitenkin väärässä ja onneksi olin. Meillä ei ole ollut varsan kanssa pienintäkään ongelmaa. Se kävelee talutettaessa todella rauhallisesti ja antaa hoitaa itseään aivan normaalisti. Kentiäs tapaturma-alttiudesta on ollut hyötyä, kun milloin mitäkin haavaa on pitänyt hoitaa päivittäin. 

Jos kehitys varsan kanssa jatkuu näin, tulee tästä unelmien hevonen aivan kenelle tahansa, mutta koko sydämestäni toivon, ettei minun tarvitse myydä sitä ikinä pois vaan saan siitä täysin oman ystävän sen loppu elämäksi.

Iso poika syömässä omalta renkaalta.

Kokemukseni varsoista on varsin rajoittuneet, mutta hyvin tuntuu menevän. Onko sinulla antaa mulle vinkkejä tulevaisuuteen?


maanantai 8. helmikuuta 2021

Mitä vuosi 2021 tuo tullessaan?

 Jätin tarkoituksella tammikuun menot pois. Tuntui jotenkin pakkopullalta julkaista joka kuukausi postaus, jonka kuitenkin unohdin aina välillä. Tunsin huonoa omatuntoa siitä, että jokin kuitti oli kadonnut, eikä summa enää täsmännytkään. Tästä syystä päätin nyt jättää menot pois blogista ja keskittyä kaikkeen mukavaan.

Kuten ehkä jo huomaatkin, blogilla on jälleen uusi osoite. Tällä kertaa pysyvä ja yhtenäinen myös instagramin kautta. Jatkan tällä linjalla samalla kun yritän nauttia elämästä.

Voisin muistella viime vuotta, mutta rehellisesti sanottuna en muista siitä paljoa. Puolet vuodesta oli niin kiireistä aikaa, etten ehtinyt pysähtyä. Vanhan talon myyntikuntoon saaminen, uuden osto ja sen mukana tulleet työlistat ja älytön määrä työtä. Ei tällaista arkea kovin moni jaksaisi. Me kuitenkin jaksoimme ja nyt olemme entistäkin vahvempi perhe. Perhe jonka kanssa haluan viettää aikaa enemmän.

Meidän varsa, Tahvo on jo näin iso!

Perustin viime vuonna mieheni kanssa yhteisen yrityksen; Kuusiston talli Oy:n. Aion panostaa tähän niin täysillä, että voisin jonain päivänä nostaa itselleni palkkaa. Siirrän kaikki muut tekeväni työt tänne alle, jolloin mahdollisuus elää yrittäjänä on lähempänä kuin koskaan. 

Olen aina sanonut itselleni, etten tee hevosalasta itselleni työtä, nyt se kuitenkin tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta ja käytän tilaisuuden hyödykseni. Meillä on tallissa 9 hevosta, joista neljästä on tuloa, toivottavasti pian saamme yhden lisää. Tarkoitus olisi opiskella alaa ja oppia vielä paremmaksi. Se mitä opiskelen, on vielä hieman auki.

Tänä vuonna pääsen aloittamaan Hemmon kanssa valmennukset. Ilmoittauduin mukaan ryhmään, joka kokoontuu yhdessä maneesilla kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Tämä tuo varmasti lisäboostia ratsastukseen. Olen muutenkin kysellyt meille kotiin valmentajaa ja kevään korvilla saadaan kotiinkin valmennusta. Ihanaa! Tai no jos mietin itseäni ja onnettoman huonoa kuntoani, tulen varmasti kuolemaan. 

Kuntosalitreenit jatkuvat ajan ja terveyden puitteissa, jolloin saan kehitettyä omaa lihaksistoani kohti parempaa ratsastusta. Painoa on saatava pois kymmenisen kiloa, jolloin voin sanoa olevani tyytyväinen itseeni. Käyn edelleen ravintoterapeutin luona, mutta säännöllisesti syöminen tuo todella paljon vaikeuksia. Olen oppinut syömään aamupalan, mutta loppu päivä meneekin miten sattuu. Tästä syystä syön iltaisin aivan järkyttäviä määriä. 

Tänä vuonna on siis luvassa juttua aivan kaikesta. En edes tiedä lukeeko tätä blogia kukaan, mutta itselleni tämä on tärkeä kaikella tapaa!

torstai 31. joulukuuta 2020

Vuoden 2020 rahamenot!

 Tässä meinaa väkisin tulla pahamieli. Nyt pitää kuiten muistaa, että ostin kaksikin hevosta, hevoskopin ja muutimme. Muuton mukana seurasi paljon rahamenoja uusien tarhojen ja muiden suhteen!




Tallitarvikkeet veivät vuoden menoista noin puolet. Uusi traileri ja sen kulut veivät osansa ja loput kuluivatkin koko vuoden kuivikkeisiin ja uuden tallin järjestelyihin. Tarhoja tuli rakennettua useampi.

Alma vei minulta 1 751,16 e. Mukana oli paljon ylimääräisiä kuluja, sillä tiineyden selvittyä ruokaa kului enemmän ja eläinlääkärikäyntejä oli useampi.

Riina taas kulutti kukkaroani suhteellisen vähän, vai 477,06e. Poni oli koko vuoden ilman kenkiä, joten kulut pysyivät varsin maltillisina.

Pontus söi meillä ollessaa Riinan ruokaa, joten kulut eivät aivan täsmää. Rahaa kuitenkin meni myös vähän, vain 203,34e

Hemmo muutti meille kesällä ja hupsista rahaa menikin aika paljon. 1835,73e kului, mutta onneksi satula sentään periytyi Irmalta.

Tahvo syntyi elokuussa, eikä onnistunut kamalan paljon kuluttamaan, vaivaiset 91,65.

Irma ehti olla tämän vuoden aikana kanssamme vian pienen hetken, kunnes se lopetettiin helmikuun lopulla. Uusi satula kirpaisi, mutta onneksi sille löytyi vielä käyttöä. Rahaa Irmaan kului 2291,54e

Eniten hirvittää, ettei mukana ole edes, sähkö- ja vesilaskuja, eikä heinää. Mutta uskokaa tai älkää, tämä kaikki on tämän arvoista.

Huomautuksena vielä todettakoon, etten ole näin rikas, trailerista on velkaa samoin kuin myös aidoista. Makselen näitä pois, niin sitten ne ovatkin omia. Huhhhuh, tästäkin vuodesta selvittiin!


Onnellista ja parempaa uutta vuotta!




Joulukuun menot


Joulukuu menikin taas hieman överiksi. Tallitarvikkeina ei tarvittu kuin säkki olkipellettiä. Alma sai jälleen ruokasäkin ja eläinlääkäri hoisi hampaat ja rokotti tamman. Riinalla oli pelkkä raspaus. Pontus muutti meille takaisin ja sai uuden riimun.

Hemmo sai neljä uutta satulahuopaa ja satulantoppauksen. Chialta tilailin monenmoista yrittiä helpottamaan ihoa ja sitten ostin myös ruokasäkin. Eläinlääkäriltä tuli vasta lasku syksyn hiekkakuvista ja jalan ultrasta. Joulukuun alussa myös Hemmon hampaat raspattiin. Rahaa kului paljon, mutta onneksi näin ei ole joka kuukausi.

Ikävät uutiset vievät romahtamispisteeseen.

 Pala on kurkussa, mutta samalla ahdistaa. En enää erota närästääkö minua vai onko tämä kuristava tunne ahdistusta joka ei jätä minua rauhaa...