Verkkailin Hilulla 20min ennen kuin valmentaja tuli. Otettiin puolet kentästä käyttöön ja alettiin hommin. Meitä ratsukoita valkussa oli siis kaksi. Aseteltiin hevosta sisälle ja ulos jotta saimme ne paremmin kuulolle. Hevonen piti olla asetettu koko sen tunnin ajan mitä ratsastimme, paitsi välissä kun mentiin pitkällä ohjalla. Käynnin jälkeen siirryimme ravailemaan, teimme paljon siirtymisiä ja ne sujuivatkin tosi hyvin. Lopuksi vielä otimme laukkaa molempiin suuntiin sisäohja täysin löysänä. Hevosella jolla tuolla valkussa olin on todella nopea laukka siis täysillä mentiin. Laukka sujui hyvin vaikka jalat jo kramppasivat ennen kuin aloimme edes laukkaamaan.
Hyvää palautetta sain mun lantiosta että se on hyvin alla ja juuri oikein. Valmentaja oli jotenkin ihmeissää kun olen kuulemma yksi niistä harvoista ketä hän on valmentanut ettei pitänyt asentoa muuttaa.
Huonoa palautetta sain lähinnä kyynerpäistä, kuinka ne pitäisi olla omassa kyljessä kiinni. Sain hyvän vinkin miten niitä ohjia pidetään joten oli helppo olla nytkit pystyssä. Monesti kuulin myös lausanduksen "napa sisään". Muutaman kerran jalka nousi ylös tai siis kantapää, mutta muuten meni oikein hyvin..
Loppukäynnit menin maastossa ja kun tallille pääsin takaisin, laitoin hevosen pois ja katselin vielä toisen valmennuksen loppuun.
Loppukäynnit menin maastossa ja kun tallille pääsin takaisin, laitoin hevosen pois ja katselin vielä toisen valmennuksen loppuun.
Olen tosi tyytyväinen tähän päivään, nyt uni maistuu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti