Nyt kuitenkin odotan huomista innolla, varsinkin kun Melina lupasi tulla mukaani tallille ottamaan kuvia :) Melina on vuokrannut tätä ruunaa monta vuotta ja onkin edennyt hevosen kanssa tosi kivasti. Nyt ruuna muistuttaa jo hevosta eikä aasia :D
tiistai 3. heinäkuuta 2012
# 53 Hehkutusta
Pakko tulla hehkuttamaan. PÄÄSEN HUOMENNA RATSASTAMAAN! Saan mennä eräällä lv-ruunalla. Hevonen on ihan kiva ratsastaa, sillä on iso ravi. Minulla on kuitenkin ongelma sen kanssa: En osaa luottaa siihen tippaakaan. Kun hevonen oli nuori ja tuli siskolleni, asuimme vielä vanhempiemme luona. Se oli meille tullessaan muistaakseni 2 tai 3vuotias. Ensimmäisellä päivällä ruuna karkasi, eikä sitä löytynyt mistää. Lopulta se löytyi nököttämästä kalliolta. Siskoni Maija opetti sen itse ajolle (ja myös ratsuksi) ja olimmekin talvella rekiajellulla, kun sattui ikävä asia; Auto ajoi meitä päin niin, että reki suistui ojaan ja aisat menivät poikki. Hevonen pelästyi todella kovin ja tuskin on vieläkään toipunut tästä. Autoilija ei edes pysähtynyt. Kyseessä ei siis ollut meidän vikamme, koska ajoimme tien reunassa. Auto vain kaahasi ohi. Kerran tämä sama hevonen on peruuttanut kesken ratsastuslenkin isoon veto-ojaan, josta sitä oli todella hankalaa saada pois.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...

-
Taivas, että tekis mieli hevosen selkään.. Torstai meni ihan plörinäksi kun oltiin vaan maastossa. Olis niin tehny mieli vääntää kentällä, m...
-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
t. Amerina "Riina" Shetlanninponi synt. 15.7.1992 i. Östertorps Ametist e. Roseel of Transy Riina muutti me...
ääh! Harmi kun se ei nyt onnistunukkaa ://!
VastaaPoistaMua ainakin harmittaa vieläkin...
VastaaPoista