maanantai 23. heinäkuuta 2012

# 58 Lauantain tapahtumat

Pääsin ratsastamaan jippii.. :) Menin siis lämppäriruunalla jota nyt testailen sopisiko se minulle ylläpitoon.  Roni oli melko laiska ja tahmea, mutta silti yllättävän taipuisa kun ajattelee, että hevonen on lomaillut lähes koko kesän.

Kun pääsin töistä Melina ja Seela olivat jo tallilla ja lupautuivat jynssäämään minulle hevosen valmiiksi. Oli kiva nähdä heitäkin taas pitkästä aikaa. Tytöt olivat niin reippaita, että laittoivat hevosenkin valmiiksi ja itse sain vain olla. Juuri kun oli aika nousta selkään huomasin, että toisesta saappaastani oli vetoketju rikki, enkä sillä voinut ratsastaa. Nakitin Melinan käppäilemään Ronilla, jotta itse voisin lähteä hakemaan muutaman kilometrin päästä siskoni Hennan luota toisia saappaita. Vihdoin päästiin tallille ja ratsastus voi alkaa.

Melina oli taivutellut hevosen valmiiksi ja tunsinkin itseni joksikin ratsuttajaksi kun ei tarvinnut hevosta edes lämmitellä.. Kävelin kuitenkin paljon vielä senkin jälkeen. Ravissa olikin työtä kun en ollut taas pitkään aikaan tottunut niin isoon askeleeseen. Saatiin loisto idea, että Melina ottaa minut liinan nokkaan ja otettiin jalustimet kokonaan pois. Yritin siinnä sitten harjoitella harjoitusravia, eikä siitä tullut mitään. Jännitän jalkojani niin paljon etten vain osaa. Mutta kai se siitä ajan kanssa.






Lopuksi tehtiin hieman etu- ja takaosakäännöksiä ja reenailtiin pohkeenväistöä käynnissä..




3 kommenttia:

  1. Todella mielenkintoinen blogi! :) ja mulla on sama ettei harjotusravissa onnistu enää nykyään ilman jalustimia tai satulaa kun jännitän jalkoja :( pitäis vaan mennä ja mennä ilman tai en tiedä onko niin oikein mutta muuten en varmaan itse tajua :D

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että kiinnostaa :) Tällä ruunalla on todella suuri ravi ja edes hevosen omistaja ei siellä pysy :D Itse pysyn paremmin kun ei ole jalumistia. Jännitän jalkoja ihan älyttömästi kun laitan jalustimet. Polvetkin puristuvat kiinni niin, että hevosella ei ole alkuunkaan hyvä olla.

    VastaaPoista
  3. olsi tosi kiva jos saisin tuon 6 kuvan blogisi bannu kisaa varten sähkikseeni joka on raigenle@hotmail.fi

    VastaaPoista

Millainen minusta on tullut?

Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...