Ajattelin taas hiukan kirjoitella tänne viikon tapahtumia. Ratsastamassa en ole nyt taaskaan viikkoon ollut, enkä vähään aikaan taida olla menossakaan. Olen muutamalla päivällä käynyt Maijan luona siivoilemassa tallia ja auttelemassa muutenkin. Nyt voin tosissani sanoa, että minulla on ikävä sinne.
Olen ajatellut pitää hiukan taukoa ratsastamisesta nyt kun ei ole oikein edes fiilistä ja nyt niin monelle tutulle on sattunut jotain hevosten kanssa. Ensin yhtä siskoani potkaisee hevonen selkään ja siitä johtuen selkänikama murtui. No nyt perjantaina toinen siskoni putosi hevosen selästä ja mursi kätensä. Jotenkaan ei huvita edes koittaa mitä itselle tapahtuisi.
Tänään menen varmaan käymään tallilla rapsuttelemassa heppoja ja ottamassa valokuvia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...

-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Ilokseni voin ilmoittaa, että Roni sai taas uuden satulan. Hubertuksen ruskea koulupenkki on nyt hummasen satulatelineessä, joten se aikaise...
-
Pala on kurkussa, mutta samalla ahdistaa. En enää erota närästääkö minua vai onko tämä kuristava tunne ahdistusta joka ei jätä minua rauhaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti