Taas on pari viikkoa aikaa vierähtänyt viimekertaisesta kirjoittelusta. Aika on vierähtänyt kotona ja töissä. Muutaman valokuvaus "keikankin" olen heittänyt.
Tungin tähän nyt muutaman viime aikaisen kuvan. Huomenna olisi tarkoitus mennä pitkästä aikaa tallille. Maijalle suuntaan aamupäivällä siivoamaan tallia ja ratsastamaan Zafiirin. Ratsastuskuvia en lupaa, mutta jotain muuta kyllä. Odotan niiin innolla tallille menoa ja ratsastamista. Ajattelin huvikseni harjoitella kouluohjelmaa (Helppo C:2 2000 rata b) jotta sitten parin viikon päästä kisoissa osaan sen niin tiedän mistä ottaa kuvia.
Melkein kaksi viikkoa sitten sanoin lopettavani taas jälleen kerran koko ratsastuksen, mutta taas joudun syömään sanani ja suuntaamaan tallille. Minulla vain oli niin paha mieli ku ihmiset tappelevat keskenään ja aina jotenkin onnistun sotkemaan itseni niihin riitoihin. Mielestäni harrastuksen kuuluisi olla kivaa ja tallille meno pitäisi olla mukavaa, ei pakkopullaa..
Nyt kuitenkin odotan huomista innolla.. Olen muuten päivittänyt kuvasivuni joten käykäähän katsomassa.. P.S Jos jostain syystä haluaisit minut "valokuvaamaan" sinua tai/ja elukoitasi, kommentoi tai heitä s-posti. Ei maksa mitään kunhan on kohtuullisen matkan päässä.. Kuvasivut löytyvät siis osoitteesta http://annaw.kuvat.fi/
maanantai 5. marraskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...

-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Ilokseni voin ilmoittaa, että Roni sai taas uuden satulan. Hubertuksen ruskea koulupenkki on nyt hummasen satulatelineessä, joten se aikaise...
-
Taivas, että tekis mieli hevosen selkään.. Torstai meni ihan plörinäksi kun oltiin vaan maastossa. Olis niin tehny mieli vääntää kentällä, m...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti