Nyt on ollut oikeasti kiirettä, niin en ole ehtinyt mitään tehdä. Ensin pahoittelut bannerikilpailuun osallistuneille. Vasta yksi paketti on lähtenyt ja mennyt perille, mutta tämän viikon aikana vien myös loput. Arvasin, että käy näin kun en heti saanut osoitteita.
Toiseksi olen pahoillani ettei arvonta ole vielä alkanut, mutta koska en ole vielä keksinyt palkintoa en ole sitä voinut pitääkkään, mutta tämäkin asia korjaantuu pia.
Hain eilen postista itselleni joululahjan. Tilasin Hööksiltä ennen joulua itselleni saapaslaukun, kannukset ja niihin remmin sekä varsituet saappaisiin..
Mielestäni remmit jotka tilasin, eivät olleet tuollaiset vain semmoset missä oli neljä timanttia, mutta nuokin kelpaavat. Saapaslaukkua olen meinannut jo kauan että saa kamat yhteen kassiin. Kannuksia en tarvitse vielä, mutta ehkä tulevaisuudessa.
Nyt jaksoin vaivautua vielä ottamaan kuvan kypärästäni joten laitan sen tähän. Se on oikeasti hieman tummempi..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...

-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Ilokseni voin ilmoittaa, että Roni sai taas uuden satulan. Hubertuksen ruskea koulupenkki on nyt hummasen satulatelineessä, joten se aikaise...
-
Pala on kurkussa, mutta samalla ahdistaa. En enää erota närästääkö minua vai onko tämä kuristava tunne ahdistusta joka ei jätä minua rauhaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti