Ajattelin kertoa hiukan koiran kuulumisia ja meidän suunnitelmia. Oltiin siis tosiaan viime viikolla virallisissa polvi- ja silmätarkastuksissa, jossa tulos oli polvet 0/0 ja ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia.
Alkukuusta oltiin näyttelyssä Turussa ja tulos oli odotettu EH. Pentusuunnitelmiakin oli, mutta narttu ei päässyt tarkastuksista läpi, joten tämäkin suunnitelma kaatui. Miettinyt olen, jos ilmottaisin Veetin uroslistalle. Saa nyt nähdä. Veeti on kuitenkin suht pienikokoinen, vaikkei kuitenkaan ole kuin sentin-kaksi matalampi kuin ihanne korkeus on.
Sunnuntaina ollaan menossa mätsäriin ja maaliskuussa myös. Näyttelyitä ollaan katottu, muttei olla vielä ilmottauduttu mihinkään. Agista on hiukan ollut taukoa, mutta tarkoitus olisi tällä viikolla keretä käydä hallilla. On vain niin paljon ohjelmaa, kun huomenna menne tallille auttelemaan lasten tuntien kanssa ja torstaina menen itse ratsastamaan. Perjantaina onkin iltavuoro, siispä lauantai olisi ainut mahdollinen päivä mennä.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...

-
Taivas, että tekis mieli hevosen selkään.. Torstai meni ihan plörinäksi kun oltiin vaan maastossa. Olis niin tehny mieli vääntää kentällä, m...
-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Ilokseni voin ilmoittaa, että Roni sai taas uuden satulan. Hubertuksen ruskea koulupenkki on nyt hummasen satulatelineessä, joten se aikaise...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti