Ei ollutkaan niin helppo kuin odotin tämä arvonta ruljanssi. Nimiä oli kamalan paljon, samoin arpoja. Oli ensin tarkistettava arpojen määrä, jotka tosin pitivät melkein paikkaansa. Bannereita oli kadoksissa, roskapostista löytyi muutama kappale. En ole ehtinyt lueskelemaan sähköposteja ennen tätä hetkeä, niin jouduin yhdeltä osallistujalta vähentämään muutaman arvan koska banneri ei ole tullut perille. Lukijoita kertyi kamala määrä lisää ja toivonkin, että lukijaksi myös jäätäisiin. Uusi arvonta on jossain vaiheessa luvassa.
Nyt kuitenkin arvonta on suoritettu ja voittaja on selvillä. Ajattelin ensin suorittaa arvonnan paperilapuilla ja videolla, mutta koska kello oli niin kamalan paljon kun vihdoin saavuin kotiin, päätin käyttää arvontakonetta
http://tulisielu.net/virtuaalisia/index.htm Arvonta oli täysin puolueeton ja nyt itse asiaan.
 |
Tästä kaikki lähti, kirjoitin paperille nimet ja arpojen määrät |
 |
Tältä arvontakone näyttää |
 |
Meni ainakin 20min, että sain kaikki nimet kirjoitettua. Arpoja oli yhteensä 144kpl |
Nyt rumpujen pärinää, sillä VOITTAJA ON VEERA. Hänen bloginsa on
Dreamteam. Olen ollut Veeran lukija jo jonkun aikaa, koska blogi vain sattuu olemaan yksi parhaista.Veeralla on kotona hevoslauma ja hän harrastaakin hevosia hevosten ehdoilla ja on todella taitava hevosten käsittelijä. Blogi on erittäin monipuolinen ja todella mielenkiintoinen. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Voittajan blogi.
Olin kolmas! :D Äääääh! en ikinä voita! :D
VastaaPoistaHihii jes! :) + Kiitos tosta ihanasta tekstistä mitä laitoit mun blogista! :)
VastaaPoistaLaitatko jossain vaiheessa bannereita esille jossain postauksessa vai pidätkö ne omassa salassa? :)
VastaaPoistaVoin laittaa esille
Poista