Menin tallille silti, vaikka ilma oli aivan kamala. Ratsastamaan en kuitenkaan mennyt, vaan vaihtelun vuoksi ajattelin juoksuttaa Ronia. Tai no kävelyttää..
Ruuna oli innoissaan kun pääsi kamalasta ilmasta sisälle. Harjailin ja rapsuttelin vaikka kuinka kauan, porkkanoitakin muistin antaa. Kentälle kun mentiin Roni meinasi syöksyä täyteen laukkaan, mutta himmailimme heti käyntiin. Kävelytin molempiin kierroksiin ja otin muutaman pätkän molempiin suuntiin myös ravia. Ravi näyttikin jo paljon paremmalta, kun esim viikko sitten..
Otin tuommoisen pienen videon, laatu ei päätä huimaa, mutta on edes jotain matskua. Hoitelin Ronin rauhassa pois ja vein omaan karsinaan. Otin myös kaikki muut hevoset sisälle jo kuudelta, niin pääsivät pois myrskystä ja sateesta. Tallissa kuului onnellinen rouskutus, kun hepat saivat märät sadeloimet pois päältä. Oli muuten aikamoinen homma ripustaa kuivumaan 9loimea kuivumaan. Siinnä sitten rupattelin hetken muiden tallilaisten kanssa ja lähdinkin kotiin.
Nyt uppoudun lukemaan hyviä blogeja..
tiistai 5. marraskuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...

-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Ilokseni voin ilmoittaa, että Roni sai taas uuden satulan. Hubertuksen ruskea koulupenkki on nyt hummasen satulatelineessä, joten se aikaise...
-
Pala on kurkussa, mutta samalla ahdistaa. En enää erota närästääkö minua vai onko tämä kuristava tunne ahdistusta joka ei jätä minua rauhaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti