Siinäkö kesä sitten oli?

Voi taivas miten kesä kului nopeasti. Ajattelin alkujaan, että nyt minulla on aikaa vaikka muille jakaa. Kouluni loppui toukokuun lopulla ja kesäkuussa ahkeroin tallijuttujen parissa. Tuli pestyä loimet, harjat ja karsinat. Ns. autotallikin sai siistimmän ilmeen.

Aloittelin käytävän katon maalausta ja tarha tuli siivottua loppuun. Nyt kuitenkin loput hommat seisovat kun koko heinäkuu vain hävisi silmissä. Varustehuone odottaa siivoajaa ja maalaushommat ovat edelleen kesken. Yritys olisi maalailla ensi viikolla paikat kuntoon ja samalla puomit saisivat värin pintaan.

Irmaa tervehtimässä kävi eläinlääkäri silloin kesäkuussa ja hiekkaa saatiin ihan varmasti pois, koska ulosteen koostumus muuttui täysin ja kumihanskatestissä ei enää kuurin loputtua näkynyt hiekkaa. Irmasta huomasi, että hiekan ulostulo teki kipeää, sillä se oli erittäin kiukkuinen. Nyt kuitenkin tamma on taas oma normaali itsensä.

Irma on edelleen saanut lomailla, mutta nyt pikku hiljaa olemme palanneet töiden pariin. Kävimme Riinan liikuttajan kanssa yhdessä maastossa, jolloin minä kuitenkin olin liikkeellä jalan. Irma käyttäytyi tosi hienosti. Vielä kun uskaltaisi kavuta selkään. Ehkä pian uskallankin.

Riina ja hänen ihana liikuttajansa

Minulle jäi jotenkin kaivelemaan nuo Irman tekemät tuhmuudet, enkä ole selässä käynyt itse toukokuun jälkeen. Asiaan tulee kuitenkin ihan varmasti pian muutos, sillä mikäli suunnitelmat sujuvat niinkuin ne on suunniteltu, Irman ratsutus alkaa jo tällä viikolla.

Minua oikein hävettää, että alkujaan sen piti alkaa viime syksynä. Meillä on kuitenkin vuosi mennyt ihan harakoille. Ensin odottelin satulaa, sitten pääsin hetkeksi touhuilemaan, jonka jälkeen alkoi pitkä toipuminen ontumisesta. Luulen kuitenkin, että lomailu on osakseen tehnyt tammalle tosi hyvää. Se ei ole enää kärttyinen ja on oppinut nauttimaan mm. perus harjailusta.

Riina-poni on alkanut kasvattamaan taas jälleen moista talviturkkia. Yöt ovat olleet välillä todella viileitä, joten hevoset ovat aloittaneet tallielämän. Ne saavat edelleen olla ulkona iltamyöhään ja pääsevät aamusella ulos. Tallissa ne viettävät noin kahdeksan tuntia päivästä, eli kaiken järjen mukaan ne saavat ulkoilla tosi paljon.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Huhhuh näitä kelejä. Luulin eilen hetken ihan oikeasti, että Riina on kuollut. Onneks mummo oli vain päikkäreillä. Hepat ovat lämpiminä päivinä päässeet talliin nukkumaan rauhassa, ilman kiusaavia paarmoja. Niitä on muuten nyt tullut ihan älyttömästi. #equestrian #horselife #shetlandsponny #shetlanninponi #amerina #nap

Henkilön Anna (@puskaratsastajan.unelmia) jakama julkaisu Heinä 18, 2019 kello 6.53 PDT

Kärsin itse todella pahoista univaikeuksista, joten kukun kaikki yöt. Toivoisin muutosta asiaan, sillä olen älyttömän kärttyinen, eikä mikään oikein kiinnosta. Tietysti perus rahamurheet aiheuttavat lisää huolia, sillä näin työttömänä rahaa ei kamalasti ole mihinkään. Nykyään on kuitenkin hirveän kiva kun Kela ja työttömyystoimisto tukevat myös tälläista pienyrittäjää, sillä saan kuitenkin tehdä niin paljon keikkoja kuin minulla on. Alkukesä menikin tosi hyvin, mutta nyt on sesonki alkaa olla hiljentynyt.

Mietin kovasti omaa jaksamista ja koska murheita riittää, olen luojan kiitos hakenut itselleni ajoissa apua. Aloitin jo reilu vuosi sitten käynnit psykologin luona ja nyt odottelen pääsyä psykoterapiaan. Minua ei yhtään hävetä sanoa ääneen, että tarvitsen apua. Sain diagnoosiksi ahdistuneishäriön ja vaikka kuinka yritin selittää lääkärille, ettei minua kamalasti kyllä ahdista, pysyi diagnoosi silti. Minua hoitaneet henkilöt sanovat minun kärsivät murehtimishäiriöstä. Se on kyllä aivan tosi, vaikkei mikään oikea "sairaus" olekkaan.

Minua on alkanut pelottaa tosi moni asia. Nyt kun olen vain ollut, olen huomannut kuinka huono kunto minulla on. Painoni on onneksi pysynyt samoissa lukemissa, joskin vaaka hirvittää minua paljon. Pahimmillani olen painanut kolminumeroisen lukeman, mutta nyt vuoden verran paino on onneksi pysytellyt kymmenisen kiloa sen alle. Omasta painosta puhuminen tuntuu tosi pahalta, sillä tiedostan itse olevani lihava. Tiedostan, että asialle pitää tehdä jotakin ja tavoitteena olisikin saada seuraavan vuoden aikana taas yksi 10kg pois.

Tiedän kyllä, ettei hevoseni nauti yhtään kun tällainen säkki on siellä selässä. Osa syy ratsastamattomuuteni on tämä. Kuntoni alkaa pikku hiljaa nousta, sillä myös hirvikoiran kuntoa pitää saada nostettua ennen kauden alkua. Mikä parasta liikuntaa on kävellä metsässä. Mietin kaiken maailman kuntosaleja sekä dieettejä, mutta kaikkista parasta on nyt vain saada oma pää järjestykseen, jotta jaksan pitää huolta myös itsestäni. Ei ole helppoa elää näin. Murehdin aivan joka asiaa ja samalla mätän herkkuja suuhuni. Tämä koko homma tulee olemaan aikaa vievää, mutta uskon että kova työ palkitaan.

Tuntuu, että aloin puhumaan täysin ohi aiheen, mutta ehkä nyt ymmärrätte hieman paremmin mitä päässäni oikein liikkuu.