Parin kuukauden kuulumiset!

Taas on vierähtänyt pitkä tovi siitä, kun olen ehtinyt kunnolla hengittämään. Täällä etelä-Suomessa vettä on riittänyt. Välillä tuntuu siltä, etten muista päivää etteikö olisi satanut vettä. Nyt onneksi on ollut taas hieman parempia ilmoja. Koska vettä on tullut, on tarha muuttunut isoksi mutalammikoksi. Luojan kiitos se ei upota paljoa, mutta silti metsäosuus on aivan tosi märkää.

Aloitimme viikko sitten tarharemontin, joka yllätys yllätys jäi hieman kesken. Puolitin tarhan ja toinen puoli tulee jossain vaiheessa kokonaan murskeelle jonka alla on kangas. Vielä riittää hommaa, mutta kyllä se siitä. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, jos olisi paljon enemmän rahaa.

Ystäväni Jonan on käynyt ratsastamassa ja samalla hieman ratsuttamassa tammaa.

Hevoset ovat päässeet liikkumaan ihan kivasti. Olen jopa itse ryhdistäytynyt Irman suhteen ja kavunnut muutamia kertoja kyytiin. Mulla on parin kuukauden aikana ollut järkyttäviä selkäkipuja, eikä niihin ole vielä tullut varmuutta. Olen ollut lukuisissa rönteneissä, verikokeissa ja magneettikuvissa. Tällä hetkellä minua hoitaa reumalääkäri, joka löysi useista nivelistäni ärhäköitä tulehduksia. Syön tällä hetkellä päivittäin tulehduskipulääkkeitä, joilla yleensä hoidetaan reumaa. Huomaan esimerkiksi tätä kirjoittaessani, etteivät sormet oikein toimi ihan kunnolla.

Alman tulon myötä olen oppinut hieman myös hengittämään ja nauttimaan. Tosin omassa elämässäni on ollut todella kiireinen syksy, mutta nyt juuri sopivasti ennen joulua helpottaa. Olen yrittänyt hieman myös keskittyä nauttimiseen, mutta se on erittäin vaikeaa. Huomaan usein toimivani parhaimmillani, kun minulla on kova paine päällä. Mitä enemmän työtä, sitä parempi työn jälki.

Ennen selkäkipuja kävin säännöllisesti osteopaatilla ja oloni olikin usein todella hyvä. Nyt kun en saa käydä hoidattamassa itseäni siellä, päätin varata itselleni jälleen istuntavalmentajan. Oliverin ja Wiurilan aikaan kävin Tiina Vuorisen CR-valmmennuksissa. Tällöin istuntani ei ollut edes näin kamala kuin nyt, mutta silti opin niiden aikana paljon. Jo tällöin minulla on ollut vaikeuksia istua syvälle satulaan, kun jalat eivät vain anna periksi.

Nyt kun selkä on kipeä, on pakko pitää omasta kropasta huolta. Ensimmäinen tunti tuntui siltä kuin olisin ensimmäistä kertaa ikinä hevosen selässä. Tiina avasi jalkojani, josta minulle tuli tosi kummia reaktioita; Jalkani puutuivat vuorotellen nilkasta alaspäin, kun tunto palasi alkoi kova kihelmöinti. Nämä CR-hommat tuntuvat ihan henkimaailman hommilta.


Keskityimme todella kovin istuntani suoruuteen sivuttaissuunnassa. Olen vältellyt oikean puolen käyttöä, jolloin vasen on kipetynyt, istun siis ihan vänkyrässä. Tähän on saatava apua ja sovimmekin jo seuraavat treffit. Alku toohotuksien jälkeen yritin hieman myös ravata, mutta Irmapa oli sitä mieltä että nyt hänenkin niin raukea olla ettei tarvitse ravata. Tunsin oloni todella noloksi; Olen 28v enkä saa omaa hevostani ravaamaan. Taitaa siis aika pyytää oikeasti apua tähän kaikkeen.

Tämän kaiken uuden lisäksi, etsin Irmalle uutta satulaa. Hain alkuviikosta testiin 8 erilaista koulupenkkiä, joista yksikään ei ollut sopiva. Pari päivää sitten ajoin Paimioon uudestaa ja viidestä satulasta yksi oli vahva ehkä. Kyselin olisiko vielä parempaa vaihtoehtoa. Tällä hetkellä hyvältä tuntuu Frank Baines Elecance. Sen rungonmalli on tosi hyvä, kuin myös takatoppaukset, säkätilaa jäi riittävästi ja ilmakanavakin oli oikea. Ainut mikä minua jäi mietityttämään, oli etutoppausten tiukkuus. Itsellenikin satula tuntui hyvältä. Näissä kivuissani tarvitsen oikeasti hyvän satulan, joka istuu ja antaa tukea myös mulle.

Onneksi elämä nyt rauhoittui ja pian on jo joulukin. Nyt pitää enää vain nauttia elämästä ja ihanista hevosista. Oman aikansa vie tällä hetkellä instagram. Päivittelen sinne joka päivä joulukalenteria. Kannattaa ehdottamasti käydä kurkkaamassa TÄÄLLÄ