keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Uusi motivaatio

Varasin itselleni melko extempore istuntavalmennuksen täksi päiväksi. Märehdin Irmaa jo monta viikkoa, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Puhun jatkuvasti uuden hevosen hankinnasta, tajusin vasta pari päivää sitten ettei se ole pakkollista.

Mulla asuu täällä kotipihalla Alma, siskoni hevonen. Tamma on todella osaava, mutta toisaalta vaativa ratsastaa. Se vaatii erittäin tasaista kättä ja istuntaa. En tunne olevani tarpeeksi hyvä ratsastaja Almalle, mutta enköhän minäkin voi oppia.

Tänään keskityimme pääasiassa ratsastajan käteen. On muuten todella vaikeaa yrittää hengittää, joustaa kädellä ja olla puristamatta jalalla samaan aikaan. Oma ratsastukseni on toisaalta ottanut takapakkia, mutta toisaalta taas olen sisältänyt paljon asioita päässäni ja työstänyt niitä valmiiksi. Tällöin oppiminen on oikeasti paljon helpompaa, sillä oikea motivaatio auttaa todella paljon.

Minulla oli Alman kanssa ihan sama homma kuin Irman kanssa. Tuntui todella vaikealta saada hevonen ravaamaan, samalla kun oikein keskittyy olemaan siellä selässä. Suurin ongelma lienee oikeasti jaloissani. Annan  pohjetta, jonka jälkeen jään silti puristamaan, enkä osaa hellittää jalkaa.

Toinen iso ongelma mulle on ohjastuntuma. Varsinkin Alman kanssa en uskalla ottaa ohjaa kunnolla tuntumalle, sillä jotenkin pelkään sitä. Olen aina ajatellut, että löysällä ohjalla hevosesta tuntuu paremmalta kuin tuntumalla oleva ohja. Tamma protestoi vääränlaista kättä viskaamalla päätä ja sen lisäksi siitä on tullut opittu tapa. Se turhauttaa ja harmittaa, mutta tänään sain siihen todella paljon työkaluja.


Mietin videon julkaisemista hetken, mutta päädyin sen tuomaan esille. Kaiken elämän ei tarvitse olla yhtä suurta kiiltokuvaa, vaan myös omat viat ja puutteet voi tuoda esille. Muiden mielestä tämä ei välttämättä ole oikein, mutta tahdon tehdä asiat omalla tavallani.

Olen ylipainoinen, en saisi ratsastaa. Haluan muuttua ja haluan eniten oppia ratsastamaan kauniisti ja eleettömästi. Se vaatii töitä, mutta niitähän tässä tehdään! Myös Alma on todella paksu, mutta sen taustat tietäen, ei liikakilot ole päälimmäinen huolenaihe. Heinää on alettu rajoittamaan ja liikuntaa lisätty. Hiljaa hyvä tulee ja tuleekin takuuvarmasti ilman suuria ongelmia esimerkiksi vatsahaavan kanssa.

Toivon, että tämä motivaatio mikä mieleni on vallinnut, säilyy pidempään. Olen luonteeltani todella ailahtelevainen, mutta toivon tietyllä muuttuneeni ja kasvaneeni ihmisenä edes hieman. Seuraava tavoite olisikin luoda itselleni tavoitteet lyhyille ja pitkälle aikavälille.

tiistai 28. tammikuuta 2020

Huonoja uutisia

Tunnen pitkästä aikaa olevani todella ahdistunut. Eläinlääkäri vieraili luonamme viime viikolla, enkä vain ole pystynyt kirjoittamaan asian todellista laitaa. Julma tosiasia on kuitenkin se, että Irmasta ei tule enää ratsua. Ei sellaista, joka minä haluaisin sen olevan tai millaiseksi haluaisin sen tulevan.

Torstai-aamuna juoksutin Irmaa, jotta eläinlääkäri voisi katsoa sen liikkeessä. Emme lähteneet taivutukseen, sillä tamma osaa olla välillä hieman arvaamaton. Ell halusi ehdottomasti kuvata Irman etujalat, koska sen jalka-asennot ovat aika hirveät. Venytin kengitystä liian pitkälle, mutta halusin tutkia hevosen ennen, jotta kengittäjällä olisi selvät ohjeet.

Irma rauhoitettiin ja sen etujalat kuvattiin alhaalta. Tulos ei ollut yhtään sellainen, jota osaisin odottaa. Sillä oli molemmissa ruununivelissä muutoksia ja vasemmasta löytyi iso ongelma, sillä nivel oli jo kiinni ulommalta puolelta.

Takajalkojen liikkeessä ei juoksutuksen aika ihme kyllä näkynyt mitään outoa. Halusin kuitenkin kuvauttaa myös polvet ja kintereet, koska oma intuitioni sanoi jonkin olevan pahasti pielessä. Tässä tilanteessa voin vain sanoa, että onneksi halusin.

Irman oireet ovat alusta asti olleet sellaisia, että ne voi sekoittaa voimattomuuteen tai vain toispuoleisuuteen; alkujaan raviin ei meinannut millään löytää tahtia, oikeaan kierrokseen tamma ei välillä meinannut mennä edes uralle, se ei peruuttanut suoraan, eikä muutenkaan ikinä seissyt suorassa. Osasin toisin sanoen odottaa jotain isompaa vikaa.

Irma oli vielä hyvässä kännissä, joten siirryimme takajalkojen kuvaukseen. Oikealta löytyi kinnerpatti, joka selitti kyllä välillä jäykän näköisen liikkeen. Vasemmalta taas löytyi jotain niin isoa, että itku meinasi päästä. Irman vasemmasta takapolvesta löytyi todella laaja nivelrikko.

Tamma kääntyi vuoden alussa vasta 8 vuotiaaksi, mutta silti sillä on nyt todettu joka jalassa nivelrikkoa. Pahimmat ovat molemmat vasemman puoleiset jalat. Se mistä nämä ovat tulleet tai missä ajassa, ei selviä minulle ikinä.

Saimme ohjeeksi aloittaa kuntoutuksen, joka sisältäisi alkuun kaksi kuukautta pelkkää kävelyä. No, Irmalle tämä ei ole mikään kovin helppo nakki. Irma ei oikein ole luonteeltaan oloneuvos, eikä varsinkaan seurahevonen. Jo tämän lyhyen sairasloman aikana se on tuhonnut aitoja oikein urakalla.

Eläinlääkäri ei valitettavasti ole ennustaja, mutta veikkasi tamman tulevan kestämään kevyttä maastoilua. Oman turvallisuuteni vuoksi nämä suunnitelmat voidaan unohtaa. Joko Irma näyttää kipunsa piruilemalla tai sitten se yksinkertaisesti ei halua vain olla pienellä liikutuksella.

Koska se on tamma, voisi sillä tehdä varsan. Ajattelen tässä tilanteessa kyllä todella paljon itseäni, enkä lähde tähän alkuunkaan. Itselläni on torstaina jälleen reumalääkärin vastaanotto ja voin kokemuksesta sanoa, että niveliin kun sattuu, niin niihin sattuu aivan pirusti.

Saatan olla todella itsekäs, mutta oikeasti ajattelen vain hevoseni parasta. Sen kohtalo on sinetöity ja se lopetetaan ennen kesää. Sillä on melko paha kesäihottuma,  joten jo senkään takia en tahdo sen enää kärsivän. Irma saa viettää onnellista pullaponi elämää vielä hetken, jonka jälkeen isäni lopettaa sen.

Minusta jokaisen ihmisen pitäisi osata luopua kun sen aika on ja mielestäni meidän aikamme yhdessä on tullut päätökseen. Irma on opettanut mulle kärsivällisyyttä ja niin paljon hevosen käsittelytaitoja, etten usko yhdenkään hevosen pystyvän samaan.

Oma kauan kadoksissa ollut motivaationi ja jälleen lopahtamaisillaan, mutta nyt en aio luovuttaa. Pystyn ratsastamaan Alman kanssa niin paljon kuin jaksan, joka toisaaltaan piristää minua. Hevosten kanssa pääsen karkuun omia ajatuksiani, sekä myös kipuja. Liike on ollut erittäin hyvä lääke näihin nivelkipuihin ja selkänikin voi jo paljon paremmin kun olen ratsastanut.

Vaikka minun ja Irman tarina loppuukin, en pysty lopettamaan omaa tarinaani. Irmasta on näiden aikojen saatossa kuoritunut paras ystäväni, enkä halua että se kärsii yhtään enempää minun takiani. Sen ilmeestä ja olemuksesta näkee, että sitä sattuu jatkuvasti. En halua tai aio olla niin itsekäs, että pidän sen kärsimässä vain sen takia, etten halua luopua siitä.

Jos nyt Irman jälkeen en hanki uutta hevosta, tiedän etten tee sitä enää ikinä. Viime vuodet ovat koulineet minusta täysin erillaisen ihmisen ja olen ottanut opikseni. Olen joutunut viiden vuoden aikana luopumaan jo kahdesta hevosesta ja Irmasta tulee jo kolmas.

Tuntuu todella surulliselta, mutta onneksi aika kultaa muistot ja ne pysyvät sydämessäni ainiaan.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Mitä kävi kun hevosilta loppui vapaaheinä?

Viikko sitten siivosin tarhasta miellettömän määrän sotkuttua heinää. Päätin silloin, että nyt riitti! Rahaa voi käyttää muuhunkin kuin järkyttävään määrään heinää, kun vähempikin riittää.

Pohdin Facebookin talliniksit ryhmässä, että millä sitä heinää sinne tarhaan oikein kuskaisi. Koska meillä on vain kolme hevosta, tykkään laittaa monen päivän heinät valmiiksi. Meillä ei ole asfalttia pihalla, vaan tuiki tavallista sepeliä. Tästä taas seuraa automaationa se, että paalin ympäriltä kun haravoi levinneet heinät, tulee sinne heinän joukkoon oletettavasti hieman hiekkaa.

Riinalla on vielä omat pikkupussinsa kuvan ulkopuolella.
Hiekka taas on sellainen juttu mitä en halua hevosille mielelläni syöttää, joten haravointi on siis saatava minimiin. Järkevämpää siis on täyttää X määrä pusseja pari kertaa viikossa, jolloin hiekkaa mukaan tulee myös määrä X. Jos taas joka päivä laittaisin heinää tulisi hiekkaa se sama määrä, mutta päivittäin.

En siedä pitkin pihaa olevaa heinää, joten siivoan sen pois pussien täytön yhteydessä. Suurimmat heinät pussitan maasta ja loput heitän kakkakärryyn. Kolmella kavioeläimellä kuluu viikossa aika paljon heinää, joten ikean pusseja tarvitaan iso määrä. Inhoan kuitenkin kantaa niitä tarhaan miljoona kappaletta kerrallaan, niin päädyin sitten ostamaan muutaman isomman pussin.


Facobookissa sain monen monta ehdotusta, mutta nämä yllä kuvassa olevat vihreät jättiläiset veivät voiton. Asioin motonetissa ostamassa näitä lehtisäkeiksi ristittyjä, 350 litraisia hirmuja. Äkkiseltään laskettuna tähän mahtuu monta ikean pussillista ja sama tuli todettua. Säkin sai sullottua niin täyteen, ettei sitä jaksanut enää edes kantaa. Heinän kuskaaminen on siis ratkaistu!

 Hevoset eivät pitäneet alkuunsakkaan vapaan heinän loppumisesta. Vaikka heinää on melkein jatkuvasti tarjolla, aloittivat ne selvän protestoinnin tylsyyttä vastaan. Ennen niiden päivä kului pääsääntöisesti paalilla, joten ne keksivät itselleen äkkiä muuta puuhaa.


Tämä muu puuha ei mielestäni ole alkuunsakkaan hyvä juttu, sillä ne alkoivat syödä naapurin puolella olevaa lankkuaitaa. Kyllästetyt tolpat alkoivat kummasti ohentua, kuin majava perhe olisi pesiytynyt sinne. Lankut eivät kestäneet hampaita, vaan alkoivat tippumaan alas. Tästä syystä jouduin telkeämään hevoset oleskelemaan vain metsätarhan puolelle, jolloin niillä oli käytössään melko pieni alue.

Viikonlopun koittaessa isäntä työkaluineen palasi kotiin. Tarha saatiin korjattua ja hevoset saivat jälleen tarhan kokonaisuudessaan käyttöönsä. Päätin kuitenkin keksiä niille edes hieman virikkeitä, joten kaadoimme niille muutaman pienen haavan. Kun nämä on syöty, pääsevät he maistelemaan kuusia. Yritän pitää niillä nyt koko ajan jotain puuhaa ja mietin jo jumppapallonkin ostamista.

Saa nähdä pysyvätkö aidat nyt ehjinä. Meillä on muutama muutos tulossa tarhaan, mutta siitä lisää enemmän kun homma pääsee alkuun!

tiistai 14. tammikuuta 2020

Ensin kaikki sujuu, sitten ei mikään!

Sisältää mainoksen, nettidomain saatu Zonerin kautta!

Minulla oli pitkästä aikaa hirmu hyvä traivi päällä; sain ihan uuden inspiraation päivittää somea, blogia, ratsastaa ja jopa varata tunteja itselleni. Viime viikolla mulla pitikin olla torstaina tunti ja sunnuntaina jälleen istuntavalkku, mutta kaikki meni pieleen.

Palataa kuitenkin hetki taaksepäin. Mulla oli erittäin suuria ongelmia saada blogin linkki instaan ja samalla someen. Jostain syystä Facebook bloggasi sen ja mietin hetken, että mitä oikein tekisin. Luojan kiitos sain apua ja nyt kaikki toimiikin tosi kivasti.


Apuun riensi yritys nimeltä ZONER! Heidän kauttaan saa todella näppärästi ihan melkein mitä vain liittyen omiin nettisivuihin. Minulle vastaus rukouksiini oli oma domain. Sain vaihdettua blogin osoitteen, joka samalla sitten toimii paljon paremmin ja kaiken lisäksi se on myös todella paljon helpompi kun nettiosoitteesta voi jättää pois kaiken ylimääräisen.

Oma domain ei ole kallis ja suosittelen sitä ihan jokaiselle bloggaajalle. Zoneria taas sen sijaan voi erittäin lämpimästi suositella, sillä yhteydenpito on nopeaa ja samalla asiantuntevaa. Oman domainin vaihtaminen oli nopeaa ja jopa minä osasin sen tehdä helpoilla ohjeilla. Oma domainin pääset tilaamaan Zonerin nettisivuilta <- Tuo tuossa on linkki!


Sitten takaisin hieman ikävimpiin juttuihin. Torstaina minulla oli varattuna tunti, johon iloisin mielen olin menossa. Irmeli kuntoon ja kyytiin. Ehdin kuvata instaan pienen pätkän videota kunnes tajusin ettei kaikki ole hyvin. Ratsastus tuntui todella oudolta. Irma oli jotenkin niin eteen rojahtanut, että tuntui kuin olisin istunut sen kaulalla. Pikaisesti nostin ravin ja jo kolmen askeleen jälkeen tajusin, että sehän ontuu.

Nopeasti siirryin takaisin talliin, purin varusteet ja aloin tutkia vasenta etujalkaa. En löytänyt mitään jälkeä kivusta, joten päättelin äkkiseltään vian olevan jossain lihaksistossa. Tuli outo tunne, että olisikohan lapa jumissa. Myös tunnin pitäjämme tutkiskeli Irmaa, eikä se reagoinut taivutukseenkaan.

Irma oppia nopeasti nauttimaan tilanteesta!
Pyysin siskoni hieromaan Irman ja jumejahan löytyi, lavat olivat molemmin puolin jumissa. Ajattelin riemuissani, että nyt päästään helpolla, mutta eipäs päästykkään. Pidempien tutkiskelujen jälkeen Irmalla oli myös jotain mystistä takapäässä, sillä sen vasen takajalkakaan ei vaikuttanut normaalilta.

Irman takapäässä todennäköisesti on jotain vikaa. Nyt pidempää miettineenä, en oikein tiedä mikä sitä vaivaa. Se on todella toispuoleinen, ei halua seistä suorassa, peruttaa mielellään vinoon ja on takapäästään hankala kengittää.

Siskoni hieroi Irman takapään vielä uudestaan auki ja ajattelin seurailla tilannetta muutaman päivän. Päädyin kuitenkin soittamaan jo meidän ihanalle eläinlääkärille. Irman hampaat pitää kuvata ennen seuraavaa raspausta, joten samalla tutkitaan koko hevonen ja etsitään mahdollinen vika.

Seurailen Irmaa nyt rauhassa ja teen ihan täysin sen ehdoilla. Jos se ei vaikuta oudolta voin ratsastaa, mutta muuten ei kyllä tehdä mitään ennen ensi viikon eläinlääkäriä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Joku tätä hevosta ainakin vaivaa, mutta mikä se on, sitä minä en tiedä.

Koska ahdistustuneisuushäiriöni nostelee taas rajusti päätään,  olen todellakin miettinyt jo kaikki mahdolliset syyt. Uskon kuitenkin, että vaiva saadaan hoidettua pois ja pääsemme jatkamaan normaalia arkeamme yhdessä!


Olen purannut ahdistustani täydellä tarmolla. Minun piti nopeasti siivota tarha, jotta saamme vaihdettu hevosille paalin, mutta lopputulema oli se, ettei hevosille enää tule vapaata heinää. Siivosin sotkuttua heinää niin paljon, että tuntuu järjettömältä sotkea hyvää heinää syömäkelvottomaksi. Tuli fiilis kuin olisin polttanut seteleitä. Meidän hevoset ovat sitä paitsi niin paksuja, että ehkä ne pärjäävät vähemmälläkin heinällä. Vien niille edelleen paljon heinää kerralla, mutta tarjolla ei ole koko suurpaalia.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Olen instagramissa ollut jo jonkin aikaa käyttäjänimellä @kolmekuningatarta. Nyt uuden vuoden myötä myös blogin nimi ja osoite teki saman muutoksen. Samalla myös ulkoasu koko nopean remontin.

Nyt kun uusi vuosi on jo kunnolla alkanut, onko aika hieman miettiä omia tavoitteita. Olen varmasti jo kymmenisen vuotta sanonut, että haluan oppia ratsastamaan. Nyt on oikeasti sen aika. Aloitin loppu vuonna kauan haaveilemani CR-valmennukset ja nyt yhdistän niihin vielä tavalliset ratsastustunnit. Ensimmäinen tunti onkin jo tämän viikon torstaina. Opettaja on minulle ennestään tuttu, joten alun jälkeen ihan varmasti pääsen keskittymään uuden oppimiseen.


Lupasin itselleni, että ratsastan vähintään kerran viikossa ja liikutan toisen ison hevosen myös samaisen viikon aikana. Tämä onneksi toteutui jo tällä viikolla, sillä lauantaina juoksutin Alman ja sunnuntaina ratsastin Irman.

Ratsastus ei varmastikkaan ollut vuoden paras, sillä ihan perusasiat tuntuivat menevän ihan penkin alle. Vaikeusten kautta voittoon pätee yleensä ja niin nytkin. Me Irman kanssa ollaan molemmat niin kovapäivisiä, että heikompaa hirvittää. Irma on yleens se, joka luovuttaa ensin ja niin nytkin.

Irman oikea kierros on aina ollut melko hankalaa, mutta nyt kun sain sen oikein kunnolla läpi, oli se aivan höyhenen kevyt. Hiljaa hyvä tulee!


Saimme muuten vihdoin uuden täydellisen satulan. Aloitin etsintäurakan alunperin omien selkävaivojen vuoksi, mutta vanha satula myös hieman pyöri liikaa. Irma on saanut hiukan turhankin paljon massaa, mutta myös lihasta.

Uusi satula on ihana Frank Baines Elegance deluxe 17,5" XW. Sinänsä hassua kuinka paljon leveydet heittelevät merkeittäin. Irman vanha Busse oli MW ja tämä on nyt asteikolla pari pykälää leveämpi, vaikkei oikeasti ole paljoa leveämpi. Uusi satula tuntuu todella hyvältä istua ja tarjoaa valmiiksi oikeanlaista asentoa ratsastajalle. Vielä kun ratsastaja vain oppisi ratsastamaan!


Varsan vieroitus: Tyyntä myrskyn edellä?

 Tahvo tuo meidän pieni riiviömme täytti helmikuun alussa puoli vuotta. Olin päättänyt jo aiemmin, että helmikuussa koittaisi se päivä kun e...